Alppimatka 2011: kohde-esittelyä

Kesäkuun alkupäivät lähestyvät. Silloin kotoisen tasaiset jokirannat jäävät taakse ja kävelyreissujen aloituskorkeuskin kotiportailta on 1200m. Alppihuiput häämöttävät jo ajatuksissamme ja viime kesän kuvilla olemme viritelleet itseämme lähtöfiilikseen.

Dolomiittien dallailua kesäkuussa 2010

Tulevana kesänä on taaskin K:n vuorotteluvapaan vuoksi mahdollista viipyä reissussa pitkään. Lähtöpäivästä paluuseen kuluu kaksi kuukautta. Ja toivoa sopii, että valitsemamme kohteet ovat yhtä antoisia kuin viime kesänäkin.

Seuraavassa matkan runko pääpiirteissään:

• lento Hki-Frankfurt-Innsbruck
• 1. yö Innsbruckissa
• 2. junalla Innichen-nimiseen kylään Hochpustertaliin, Etelä-Tiroliin (Italia) n. 3 vkoa
• 3. junalla Meranoon (Italia) 1vko
• 4. junalla ja bussilla Stubaitaliin, Neustiftin kylään (Itävalta) n. 4 vkoa
• bussilla Innsbruckiin, jossa viivytään pari päivää ennen paluuta

Turvaudumme julkisiin kulkuneuvoihin kuten vuosi sittenkin. Olisihan se ylellistä, jos olisi auto käytössä koko kesän. Siitä lystistä ei vain kannata maksella suolaisia hintoja, kun auto kuitenkin olisi useimmat päivät ihan joutilaana. Olemmehan pääasiassa liikuttamassa itseämme ja mieltämme. Lyhyillä lomilla sen sijaan auto on ollut meilläkin paikallaan. Ei kulu arvokkaita lomatunteja yhtään hukkaan junia odotellessa. Mutta nyt tulevana kesänä aika on ylellisyyttämme, kiirettä ei ole mihinkään.

Innsbruckista lähdemme junalla Brennerin solan kautta kohti Italiaa, jonka rajalle on matkaa 37 km. Rautatietä pitkin matka jatkuu kohti etelää edelleen nelisenkymmentä kilometriä, jolloin vaihdamme junaa joka ajelee kohti itää. Juna kulkee tuolloin Val Pusteriassa eli saksan kielisessä Pustertalissa. Tarpeeksi kauaksi kun sitä ajelee (60 km) ollaan jo Hochpustertalissa ja kylässämme Innichenissä. Laakso ei kutenkaan siihen pääty, vaan jatkamalla kylästämme vielä 7 km eteenpäin itään, ollaankin taas Itävallan rajalla.

Seiser Alm, Euroopan suurimpia alppilaitumia.
Langkofel ja Plattkofel ovat nuo terävät huiput taustalla

Ensimmäinen alppikohteemme Innichen on osaltaan valikoitunut kotikyläksemme senkin vuoksi, että pitkin Pustertalin laaksoa kulkee rautatie. Junalla pääsee kätevästi myös naapurikyliin. Pustertal on Etelä-Tirolin maakuntaa, vaikka onkin Italian valtion alueella. Valtaosa väestöstä puhuu saksaa. Kuten viime kesänäkin olemme taas valinnan edessä: käytämmekö paikoista saksan- vai italiankielisiä nimityksiä. Innichen on italiaksi San Candido ja sen naapurikylä Toblach on tutummalta kuulostava italialainen Dobbiaco, jossa murtomaahiihtojen maailmancup-hiihtojakin hiihdetään. Jos mukaan vielä lisätään jotain paikallisia murteita, kuten oli laita viime kesän Val Gardenassa, ollaan taas nimikylttien kanssa ihan ihmeissään.

Pilvisyys luo mielenkiintoisia efektejä

Dolomiiteillä Alpit näyttävät hieman erilaisilta. Näkymää rikkovat terävät torahammasvuoret ja toisaalta silmä lepää korkeilla alppilaitumilla. Ihan eri ihmisrotu ovat ne, jotka haluavat kiivetä noiden torahampaiden pystysuoria seinämiä ja valloittaa näkymät IHAN huipulta. Suurenmoiset ovat fiilikset myös silloin kun kun kohtaa tuollaiset älyttömän huimaavat jyrkänteet alarinteen suunnasta. Silloin perspektiiviä riittää sekä ylä- että alasuuntaan. Ollanhan "torahampaan" juurella usein jo parintonnin korkeudessa.

Viikon verran heinäkuun alussa oleskelemme Meranin kaupungissa, jossa välimerellinen ilmasto vaikuttaa jo Alppimaisemista huolimatta. Meran on viininviljelysaluetta ja kuuluisa myöskin terveyskylpylästään. Siellä voimme patikoida viinirinteillä.

Päätöskohde on Itävallan Stubaital, joka sijaitsee lähellä Innsbruckia. Majapaikkamme Neustift on vajaat 30 km Innsbruckista.

Valitettavasti tähän postaukseen ei ollut vielä uusia kuvia liitettäväksi. Viitseliäs lukija laittaa kuvahakuun kohdenimiä ja saa hyviä kuvia katseltavakseen. Emme nyt tähän viitsi laittaa toisten mestarilaukauksia.