Gamshütte

 Gamshüttelle patikoimme tiistaina

Tiistaina palasimme arkeen ja patikkarinteisiin. Menimme bussilla läheiseen Finkenbergin kylään, josta nousimme Herman Hecht Weg-nimistä polkua Gamshüttelle. Nousua Finkenbergistä tuli 1100 metriä, mutta Hermanin tie on niin mukava, että sitä käveli ihan ilokseen ylämäkeen. Joskus nuorina (4v sitten) tulimme saman reitin alaspäin, mutta nyt sitä oli todella miellyttävää nousta. Aiemmin käyttämämme Georg Herbolz Weg on huomattavasti jyrkempi nousu.

Ginzlingin suuntaan Gamshütteltä. Aika mukavat maisemat.

 Alppiruusuja 

Hienolla paikalla sijaitsevalta Gamshütteltä päätimme jatkaa eteenpäin kohti Elsalmia. Reitti oli merkitty mustaksi eli vaikeaksi. Vähän huolehdimme debytantista, mutta aivan hienostihan tuo pärjää. Reitillä on muutama kapea kohta, jotka on varmistettu vaijereilla ja maisemat ovat aivan upeat. Hieno sää suosi tänään ja myös loppuviikolle on luvattu hyviä patikkailmoja.

Kapeimmat kohdat oli varmistettu vaijereilla

 Vielä silmäys taaksepäin

Itävalta esitteli debytantille tiistaina parhaita puoliaan.

Kapeaa, mutta mukavaa polkua kohti Elsamia, joka aukenee edessä

näkyvän solan jälkeen.

 Sitä ennen poristiin kuitenkin kiireimmät jutut.

Eihän tänne hättäilemmään ole tultu.

 Ja mikäs tuossa oli poristessa.

Elsalmilta laskeuduimme reittiä 534 Elsegg-nimiseen paikkaan.  Karttaamme oli merkitty bussipysäkki polun päähän Tuxin tielle. Ylläri, ylläri: ei pysäkistä tietoakaan. Kävelimme vilkasliikenteistä tietä pitkin viitisen minuuttia, kun samalle tieosuudelle sattui tulemaan nainen, joka avainnippu heiluen käveli jonnekin määrätietoisesti. K meni Korkeajännitys-lehdistä oppimallaan saksalla kysymään lähintä bussipysäkkiä ja nainen kertoi, että sinne on lähes 3 kilometriä.

 Ja Elsalm on alapuolellamme. Lammaslauma piiloilee varjossa

vasemmassa alareunassa.

 Ammut työssään kohtuullisssa maisemissa.

 Ihmiset ovat täällä todella ystävällisiä: Nainen heitti meidät omalla autollaan lähimmälle pysäkille ja kertoi matkalla, että karttaamme merkitty pysäkki on poistettu paikallistenkin harmiksi käytöstä jokin aika sitten. Hieno patikkapäivämme päättyi siis myös onnekkaasti! Olisi ollut surkeaa kävellä yli 17km pituisen patikan ja 1300 nousumetrin jälkeen helteistä ja kapeaa asfalttitietä monta kilometriä autojen vilistäessä ohitse.

Kotkan reitillä (Adlerweg)

Opaste lupaa, että pyhäaamun reisipeppujumppa kestää 3 tuntia. Nousun osalta.

Sunnuntaiaamuna ennen klo 08.00 bussipysäkillä odottamassa bussia reput selässä ja vaelluskengät jalassa aamiainen nautittuna ja naama kammattuna. Tätä se on täällä. Illalla ei pitkään hilluta ja näillä ilmoilla näissä maisemissa uni loppuu aamulla lyhyeen. Mayrhofenin ja Zillertalin hyvä puoli meidän mielestämme on, että täällä on useita eri laaksoja, jotka sijaitsevat lähellä toisiaan. Tämän vuoksi vaellusvaihtoehtoja on runsaasti pienen bussimatkan päässä. Ei tarvitse 4 viikkoa pyöriä vuorella A tai B. Juttelin joskus erään lasketteluihmisen kanssa, joka kehui Mayrhofenia ja kuvaili, että viikon aikana ei tarvitse kertaakaan laskea samassa rinteessä jos ei halua.

Ilmassa oli utua. Kuvaaminen oli haasteellista.

Nyt noustiin bussista pois lähellä Ginzlingin kylää ja lähdettiin nousemaan kohti Gamshütteä. Gamshütte sijaitsee reilun 1000 metriä korkeammalla kuin lähtöpaikkamme. Opaste antoi nousuarvioksi 3 tuntia, mutta me ollaan sen verran vielä kokemattomia patikoitsijoita, että kuljetaan vähän liian lujaa ja oltiin perillä parissa tunnissa. Nousu oli silti perhanan kova. Kapea metsäpolku ja totesin, että shortseilla ja t-paidalla ei ole kiva mennä nokkospensaan läpi. Tai eihän nykyään mikään saa olla ihmiselle kovaa, vaikeaa tai jopa ylivoimaista. Kaikkihan on vain enintään haasteellista.

Gamshüttellä Tirolin lippu kertoo alas laaksoon, että hütte on auki. Laitoimme omat paitamme aidalle kuivumaan ja kertomaan puolestaan, että me olemme jo paikalla.

Gamshüttellä ihailtiin maisemia hetken aikaa ja jatkettiin vielä parisataa metriä ylöspäin Berliner Höhenwegille. Nämä Höhenwegit ja Adlerwegit, joita Alpeilla kulkee, ovat meidän vähäisen kokemuksen mukaan sellaisia oikeiden vaeltajien reittejä, joita pitkin voi kulkea pitkän matkaa korkealla ja yöpyä matkan varrella olevilla hütteillä. Me pumpulissa kasvaneet palaamme iltapäivisin perusleiriimme, jossa on 70 neliötä, parveke, mukavat sängyt, untuvatäkit ja lämmin liesi tarvittaessa. Ja kyllä tuolta kylmästä jääkaapistakin on löytynyt janoiselle vaeltajalle päivän päätteeksi miellyttäviä tuotteita. Niin, ja internetyhteys.

Mistä reitin nimi Adlerweg?

Berliner Höhenwegiä vätkytelimme tunnin verran eteenpäin ja ihailimme maisemia taas uudesta vinkkelistä. Sen verran oli kapeaa polkua paikoin, että saapasta sai asetella aika huolella tai olisi voinut saada todella nopean, mutta erittäin epämukavan matkan Ginzlingin kylään tai sen liepeille.

Jostakin syystä oli mukavampaa nojata oikealle.

Eväät nautittiin taas mukavassa paikassa ja ihailtiin maisemia. "Elä hetkessä" on varmasti hieno elämänohje useimmiten, mutta vuorella se ei toimi. Totesimme, että seuraava laskeutumismahdollisuus on liian kaukana ja olisi meille tänään liian haasteellinen. Palasimme samaa reittiä takaisin Gamshüttelle. Sieltä laskeuduttiin Finkenbergin kylään, josta otettiin bussikyyti kotiin. Matkaan lähdettiin ennen kahdeksaa aamulla ja kotiin palattiin neljän aikaan. Koko sunnuntai ulkona liikkumassa. Hienoa. Tai riippuu mistä tykkää.

Parsakeittoa ja sämpylää.

Ja tänään mm-finaali. Espanjalla on haasteellinen tehtävä kaataa kurinalainen Hollanti. Oltiin muuten eilen illalla porukalla katsomassa pronssimatsia tämän pienen kylän Waldfestplatz-nimisessä paikassa. Hauska paikka metsän siimeksessä ja peli tuli jättiscreeniltä. Paikalla oli varmaan prosentuaalisesti aika suuri osa tämän kylän ihmisistä.

Pronssimatsia odottamassa.

Vuvuzuelan kuunteleminen lähietäisyydeltä on haastavaa. Minkä joukkueen fani?