Budapest

Budan linna

Tasan kaksi viikkoa kotona kesän alppimatkan jälkeen oli ehtinyt tehdä tehtävänsä. Budapestin reissulle lähdettiin taas täynnä virtaa ja mieli korkealla. Wizzairin kohtuuhintaiset lennotkin lähtivät kotikentältämme ja sääennuste lupasi kovaa hellettä kohteeseemme. Kesän aikana Alpeilla oli kai ajoittain sen verran raitista, että nyt meille lupailtiin hyvitystä korkojen kera. Tällä kertaa emme olleet matkassa kahdestaan ja reissubloggaukset jäivät tekemättä paikan päällä. Nyt ne tulevat ikään kuin jälkilähetyksenä, kun oli sen verran kiirettä itse matkalla.

Ketjusilta linnavuorelta

Vanhaa kaupunkia linnavuorella.

Matias-kirkko linnavuorella

Kalastajalinnake on Matias-kirkon vieressä.
Sieltä on hienot näkymät kaupunkiin.

Ketjusiltaa vartioivat leijonat. Tarina kertoo, että kuvanveistäjä olisi unohtanut tehdä leijonille kielet. Avajaispäivänä pikkupoika huomasi asian ja huusi sen julki. Taiteilija häpesi niin paljon, että hyppäsi Tonavaan eikä häntä sen koommin enää nähty. Leijonilla kuitenkin on kieli.

Unkarin parlamenttirakennus on valtava pytinki

Tonavan rannan suurkaupunki herätti ristiriitaisia ajatuksia. Jylhän näköinen linnavuori ja vanha kaupunki olivat takuuvarmaa turistiseutua. Toisaalta taas Tonavan rantakadut, ravintolat ja jopa kävelykatu Vati Utca olivat tunnelmaltaan vaisuja ja jopa puolityhjiä. Kenties paikalliset ja muut matkailijat pakoilivat hellettä sisätiloissa. Hotellimme Eurostars Budapest Center oli hyvä ja sijainti varsin mainio. Hämmennystä herätti suuri espanjalaisten osuus hotellimme vieraissa. Aamiaisella saattoi luulla olevansa vaikka Madridissa. 

Parlamenttirakennus upeasti valaistuna Tonava-risteilyllä

Kauppahallin vierestä lähtee myöskin upea silta.

Ketjusilta by night

Ruokailu ravintolassa oli edullista, joskin moni keskeisellä turistipaikalla ollut ravintola oli lätkäissyt hintaa ronskisti enemmän. Maukkain lounas nautittiin Margitin saaren puistoravintolassa. Eikä se maksanut juomineen kuin n. kahdeksan euroa.

Sankarien aukio

Unkarin kommunismihallinnon aikaiseen historiaan tutustuimme Terror-museossa. Järkyttävät aikalaiskertomukset ja dokumentit todistavat mielivaltaisesta kansalaisten sortamisesta. Kyttäysjärjestelmä, joka vaikutti kaikkialla, sai aikaan tekaistuja ilmiantoja kansanvihollisuudesta. Kuulustelumenetelmät ja kuulusteltavien kohtelu olivat hirveät. Näyttely paljastaa sen tosiasian, ettei sodanaikaisesta natsimielisesta hallinnosta irtipääsy ollut avain parempaan kehitykseen.

Rannalla olevat rautaiset kengät muistuttavat natsihallinon Tonavaan ampumista uhreista

Terror-museo

Sääennuste piti täysin paikkaansa. Oli todella kuuma! Lämpötila oli joka päivä 36-38 astetta, joten suurkaupungin katuja tallustellessa hikipyyhe oli taas kerran tarpeen. Edes Tonavan rannoilla ei tuullut juuri lainkaan ja katujen varjoisille puolille hakeutuminen ei suurta apua tuonut. Reissussa oltiin tiistaista lauantaihin ja siinä ajassa ehti mainiosti nähdä kaikki pakolliset turistinähtävyydet ja kierrellä muutenkin kaupunkia.

 

Näkymää kalastajalinnakkeelta kohti Pestiä.

Auf Wiedersehen!

Innsbruckissa piti vielä kiivetä vuorelle maisemia katselemaan.
Kuvan keskellä kaukana näkyy Serles-vuori Stubaitalissa,
joka valloitettiin kaksi kertaa.

Lauantaina matkustimme hiukan haikealla mielellä Stubaitalista Innsbruckiin. Piristystä tarjosi kuitenkin yllättävän hieno sää ja huoneen saatuamme kiirehdimme vielä yhdelle patikkareissulle, vaikka pääsimmekin matkaan vasta puolenpäivän jälkeen. Kohteemme oli Höttinger Alm ja sieltä saimme vielä kerran katsella kauniita maisemia. Tulipa nyt sitten varmasti viimeinen alm-lounas nautittua tälle kesälle. Mukava reissu, vaikka käyttämämme nousu ja lasku kulkivatkin laskettelureittiä pitkin. Ei sillä enää eilen ollut niin väliä, olimmehan vähän itsellemmekin yllätyksenä bonusvaelluksella. Meillä ei ollut mitään karttaa ja kuljimme vain viitoitusten mukaan.

Höttinger Alm näkyy kuvan keskellä

Almin pihalla totesimme, että vielä olisi ollut kiivettävää.
Olimme kuitenkin niin myöhään liikkeellä, että palasimme alas kaupunkiin.

Takuuvarmasti viimeinen alm-lounas!
Salamimakkara oli niin kuiva, että se oli varmaan keskiajalta ja jäi syömättä.

Illalla jo satoi, mutta sateenkaaret olivat näyttäviä.

Päivän mukavin yllätys koettiin kuitenkin, kun olimme Innsbruckin keskustassa matkalla vuorelle. Yhtäkkiä erään kahvilan ovesta pöllähtää eteemme tutun näköinen nainen, joka hymyili meille iloisesti ja tuli tervehtimään. Blogituttavamme Tiinahan siinä seisoi edessämme jalkakäytävällä! Hän on täällä Itävallassa omalla lomallaan ja törmäsimme toisiimme keskellä Innsbruckia! Harmillisen vähän ehdimme jutella keskenämme, kun kiire vuorille painoi mielessämme myöhäisen aikataulumme vuoksi eikä edes valokuvaa tajuttu napata. Hieno yllätys joka tapauksessa ja mahtavaa loman jatkoa, Tiina!

Olemme vaellusreissuillamme silloin tällöin piipahtaneet
Innsbruckissa ja vanha kaupunki on oikein miellyttävä

K:n vuorotteluvapaakesät ovat nyt sitten ohitse. Tai jatkuuhan vapaa vielä tämän elokuun loppuun, mutta ensi kesälle ei normaalia kesälomaa pidempää vapaata enää riitä, koska sääntöjen mukaan vapaat on pidettävä kahden vuoden sisällä. Aivan luksuskesiä nämä ovat olleet. Ei ole ollut huolta huomisesta ja puitteet on tullut kehuttua jo moneen kertaan. Jos näissä olosuhteissa ei ihminen pysty täydellisesti rentoutumaan ja nauttimaan elämästä, niin silloin on varmaan syytä seistä tovi peilin edessä. Varmasti yksi elämän parhaita päätöksiä ottaa vuorotteluvapaa ja viettää kaksi kesää täällä alppialueella.

Nautimme olostamme Stubaitalissa ja Neustiftin kylässä

Tämän kesän kohteet Pustertal ja Stubaital olivat erittäin onnistuneita valintoja. Kumpaankin paikkaan voisi periaatteessa mennä uudelleenkin, mutta sitä ennen yritetään koluta vielä monia uusia tuntemattomia paikkoja. Neustiftin kylä oli varmasti ehkä kaikkein rauhallisin paikka, missä olemme täällä Alpeilla olleet. Se sopi meille täydellisesti, sillä olimme tulleet tänne nimenomaan nauttimaan rauhasta ja tulihan tuota käytyä kesän aikana jokunen kerta vähän vuorillakin käveleskelemässä. Janen päiväkirjan mukaan olemme tehneet kesän aikana 35 patikkareissua ja näppituntumalta sanoisimme, että yksikään ei ole kestänyt alle neljää tuntia. On tullut siis ulkoiltua, mutta nyt on edessä paluu arkeen.

Dorfplatz on Neustiftin kuuma keskus

Kiitos kaikille lukijoillemme ja erityisesti kommentoinnit ovat pitäneet yllä bloggausintoa. Aiheeseen liittyen on tulossa vielä yksi postaus, jossa pohdiskellaan vaeltajan varusteita. Seuraavan kerran matkailun merkeissä jatkamme Budapestin reissun yhteydessä. Siihen asti Auf Wiedersehen!

Kiitos ja anteeks!
Kesän viimeiset tervehdykset Rotspitzlen huipulta.

Tyylikäs finaali Rotspitzlen yli

Tämän päivän korkein piikki Rotspitzl 2379m

Reittimme tänään: Gasteig (1100m)- Misbachalm(1848m)-Rotspitzl (2379m)- Bacherwandalm (1620m) - Doadleralm (1200m)

Jos milloinkaan, niin tällä reissulla on sääennustuksia luettu kuin piru raamattua. Kaikenmaailman nettisivut on tutkittu ja surffailtu sekä television ylimalkaiset sääennusteet noteerattu. Ja koko ahkeruus on kyllä ollut tarpeen! Nimittäin olemme saaneet superhienoja vaellusilmoja (tosin välillä auringosta huolimatta koleita). Sen sijaan tarpeelliset lepopäivät ovat sitten olleetkin enempi sateisia ja epävakaisia. Tälle viimeiselle viikolle lupailtiin kesäisten lämpötilojen paluuta ja näin on käynytkin. Sen sijaan vakaasta aurinkoisesta säästä saimme nauttia vain pari päivää.

Tälle meidän viimeiselle Stubaitalin päivälle ennustettiin aamupäivästä kuivaa, mutta iltapäivälle mahdollisesti ukkosia ja sateita. Aamun parvekenäkymät eivät olleet sinitaivaita lupaavia, mutta eipä satanutkaan ja pilvet olivat ylhäällä. Näköalat olisivat siis hyvät, jos vain nopeaa muutosta ei tapahtuisi.

Ensimmäinen etappimme Mischbachalm näkyy kuvan keskellä viheralueella.
Niin pieni ja korsumainen pöksä se on, että tuskin näkyy.

Bussipysäkkimme oli laakson perukan suunnassa oleva Neugasteig. Sieltä asuntoalueen takaa lähti nousemaan reitti kohti Mischbachalmia. Se oli ensimmäinen etappimme ja totuttuun tapaan n. 700m sujui reilussa tunnissa. Mischbachalm oli korsua muistuttava pöksä keskellä rinnettä. Pihalla oli muutama pöytä ja penkki. Kouluikäinen pojankloppi pesi hiuksiansa almin pihalla vesiämpärissä. Kauniilla säällä paikka olisi ollut varmaankin pittoreski pysäkki. Sää oli kuitenkin pilvinen ja sääennusteissa mainittu ukkonen kummitteli mielessämme. Jatkoimme siis vauhdilla matkaamme ylämäkeen. Onneksi ukkosenkaltainen kumina oli vain lentokonemelua.

Edessä oli vielä n. 500 metrin nousu Rotspitzelle. Kevyt vesisade pisaroi, mutta ei ollut tarvetta kaivaa sadevarusteita repusta. Reitin korkein kohta oli Rotspitzl (2380m) ja sieltä näimmekin laskeutumispolun kohti Falbesonia. Kuin ihmeen oikusta, meillekin sattui tuuri. Ollessamme huipulla ristin äärellä, aurinko näyttäytyi ja valaisi kaikki lähivuoret. Näimme tuttuja kohteita mm. Neue Regensburgerhütten vastapäätä.

Nuoli osoittaa Neue Regensburgerhüttea, jolla pistäydyimmme
17.7. ja tuntuu kuin siitä olisi vain ihan vähän aikaa!

Jäätikköseudut näkyivät upeasti ja täytyy nyt tällä vähäisellä kokemuksella sanoa mielipiteensä: Jäätikköalueiden vaellusreitit eivät välttämättä ole niin upeita. Alueet ovat laskettelijoiden paratiiseja talvella ja keväällä, mutta lumien sulamisen jälkeen karut moreenirinteet ja huoltotiet eivät ole ilo silmälle. No, nyt näimme rinteet onneksi vain kaukaa ja upealta näytti.

K nauttii tyytyväisenä patikan palkinnosta Rotspitzlellä.

Jäätikkö näkyi hyvin pilvistä huolimatta

Päkäpäät ovat varsin kiinnostuneita eväistäsi

Laskeutuminen Rotspitzleltä oli aika jyrkkää ja vaati tarkkaavaisuutta. Reitillä oli musta tunnistemerkintä, vaikka mitään vaijeriosuuksia tai kiipelyä ei ollutkaan. Liejuiset kengänpohjat liukastelivat kivien päällä ja jokainen askel piti tarkkailla. Aikamoisia akrobaattiliikkeitä nähtiin, kun kompuroinnin jälkeen yritettiin saavuttaa tasapainoa. Onneksi ei käynyt kuinkaan. Tuli taas mieleen, olisivatko ne sauvat kuitenkin ihan kätevät.

Bacherwandalm 1620m

Bacherwandalmilla nautimme virvokkeet. Hütteisäntä asui rakennuksessa koiransa kanssa. Hauveli osasi aukoa kaikki mahdolliset ovet ulos ja sisäänpäin ja mielellään esitteli taitojansa. Almin vuohet ottivat meidän uteliaasti vastaan jo ylämäessä ennen saapumistamme.

Falbesonin laakso

Vielä 400m:n laskeutuminen alas laaksoon ja saimme suunnistaa kohti lounaspaikkaamme Doadleralmia. Se sijaitsee Falbesonin kylässä, jossa jäätiköltä tuleva joki lepää hetken suvantovaiheessa. Joki muodostaa lampia, joiden ääressä on mukava lekotella, jos ei ole tarpeeksi hullu lähteäkseen ylämäkikiipeilyyn.

Falbesonin See

Doadler Alm bussipysäkin lähellä

Leberkäse mit bratkartoffel.
Reissumme viimeinen annos almilla tai hüttellä. Nyyh...

Serlesspitzeltä nautiskelupäivään

Tiistaina eivät pilvet olleet maisemien esteenä edes Serles-vuoren huipulla

Tiistain reitti: Kampl (n.1000m) - Wildeben (1781m) - Serlesjöchl (2384m) - Serlesspitze (2717m) ja paluu samaa reittiä takaisin.

Viimeisellä lomaviikollamme olemme pohtineet, että mikä on se paikka, josta on kaikkein parhaimmat maisemat Stubaitaliin ja ympäristöön. Olimme yksimielisiä, että Serles-vuoren huipulta on varmaan parhaimmat maisemat lähelle ja myös todella kauas. Reitti oli meille tuttu ja siitä on jo aiemmin blogattu eikä itse reitistä enää sen enempää. Todetaan vaan, että ennen Serlesjöchliä on aivan jumalattoman jyrkkä nousu ja kun vielä kaupan päälle pieni irtosora pyörii vaelluskengänpohjan alla, niin siinä oli rakkaus tähän harrastukseen hiukan koetuksella. Mutta onneksi vaan hiukan. Teki kuitenkin mieli huutaa se perinteinen suomalainen "havuja perkele", mutta tuskin meille ennestään tuttu gemssilauma niitä olisi tuonut.

Kalkkögelin vuoretkin näkyivät komeasti

Edellisellä kerralla pilvien herra leikitteli kanssamme ja esitteli vaan siivun sieltä ja toisen täältä, joten vähän jäi hampaankoloon. Tällä kertaa taivas oli sininen ja lähes pilvetön ja maisemat mainioita. Patikkareissu oli todella rankka fyysisesti, mutta maisemat palkitsivat taas kerran. Patikointi on hieno harrastus, mutta kyllä ne maisemat ovat homman kruunu!

Alhaalla Stubain laaksossa oleva Neustift on ollut
kotikylämme neljä viikkoa.

Inntal ja Innsbruck, jossa vietämme lomamme kaksi
viimeistä päivää lauantaista maanantaihin

Takana on yksi kesän rankimpia patikkareissuja ja paluumatkalla Wildebenin
terassilla oli aika potkaista kengät hetkeksi pois jalasta ja rentoutua!

Niin raaka oli tuo tiistain reissu nousuineen ja jyrkkine laskuineen, että tänään keskiviikkona päätimme vaan nautiskella patikoinnista ja nousta Elferin vuorelle hissillä. Kyllä, luit oikein. Nousimme ylös hissillä ja kuljimme alempaa maisemareittiä Pinnistalin päätyyn, jossa laskeuduimme laakson pohjalle. Palasimme takaisin kotiin ensin Pinnistalin pohjukkaa ja sen jälkeen Stubaitalin laaksotietä pitkin.

Pinnistalin maisemareitti sai raadiltamme täydet 10 pistettä.
Kauniit maisemat ja helppo kulkea, kun tuli ylös Elferhissillä.

Keskiviikon reissu oli 'vaeltelua' sillä reitti oli lyhyt ja helppo.

Karalmilla tapasimme tutun kolmikon, joka pari viikkoa sitten
tuli metsätiellä vastaan karkumatkalla.
Tällä kertaa sankarit pysyttelivät karsinassaan.

Lounasta nautittiin Pinnisalmilla

Kyllä täällä muistetaan välillä ihan vain ollakin. Lomalla.

Aivan upea päivä ja sääennuste piti paikkansa. Iltapäivällä alkoi sataa ja nyt jo ukkonen jyrisee. Ei haitannut kuitenkaan meitä. Saimme kulkea mielestämme 10 pisteen maisemareittiä auringon paistaessa ja nautimme maittavan lounaan Pinnisalmilla. Todellinen nautiskelupäivä tiistain rasittavan spitzepatikoinnin jälkeen.

Kahden viimeisen Stubaital-päivämme kunniaksi tirolilainen After Work Buffet
on tarjolla parvekkeellamme torstaina ja perjantaina klo 16-18.
ILMAINEN JUOMATARJOILU!

Aurinkoinen etappi Stubaier Höhenwegillä

Grünaun jäätikkö heijastuu pieneen järveen Sulzenauhütten lähellä.

Reittimme: bussipysäkki "Nürnberger Hütte" (1400m)- Nürnberger Hütte (2297m)-
Niederl (2630m)- Sulzenauhütte (2196m)-bussipysäkki (1600m). Kävelyaika 6h

Viimeisen alppiviikkomme kunniaksi säiden herra on suosiollisesti päättänyt jättää muutamaksi päiväksi sadepisarat pois sääkartasta. Toiveet olivat siis tänä aamuna aika korkealla. Saataisiin ehkä aurinkoisia vuorinäkymiä. Mutta ensimmäinen vilkaisu ikkunasta aamuvarhaisella tuotti pettymyksen.

Nyt on usko koetuksella. Tuohon pilveenkö pitäisi lähteä korkealle reitille.
Aamunäkymä sai parvekemeteorologit mietteliääksi.

Olimme säästelleet tämän päivän reittiä hyvän sään varalle. Tarkoituksenamme oli kulkea yksi etappi Stubaier Höhenwegillä Nürnberg Hütteltä kohti Sulzenauhütteä. Päätimme lähteä ainakin ensimmäiselle osuudelle Nürnbergerhüttelle ja katsoa, miten pilvet liikkuvat. Jospa aurinko voittaisi aamupilvet.

Nürnberger Hütte on pilvien sisällä. Vesiputouksen oikealla puolella

Vaellusreitti Nürnberger Hüttelle on varsin mukavaa käveltävää. Alkunousun jälkeen pääsee laajalle tasangolle, jonka reunoilla kohoavat kraatterin reunat. Näkymä muistuttaa paljon sekä Regensburger Hütten että Sulzenauhütten lähestymistä. Monet vesiputoukset kohisevat rinteiltä alas ja oletimme kohteemmekin olevan suurimman putouksen vieressä. Sitä vain ei näkynyt, sillä pilvet roikkuivat alhaalla. Tasangon ja lehmähakojen jälkeen polku lähtee nousemaan tiheinä sik-sakkeina 600m ylöspäin.

Keski-Euroopan lomakuukausi on alkanut. Uutiset kertovat ruuhkista autobahneilla.
Näkyy niitä kehittyvän tänne alppipolkujenkin sik-sakkeihin.

Hüttelle saavuimme sankassa pilvessä ja päätimme ottaa aikalisän. Tankkasimme paistettuja munia ja pekonia sekä parit nakit. Ruokailuhuoneen ikkunasta vahtasimme silmä tarkkana pilvien liikkeitä. Yksi vaellus höhenwegillä oli tehty arktisissa oloissa, nyt emme lähtisi jos pilvet peittävät kaiken näkyvyyden.

Hüttelle tullessa saatiin olla pilvessä

Nürnberger Hütte 2297m

Tunnin lepotauon jälkeen pilvisyys oli sen verran hälvennyt, että päätimme lähteä etapille. Aika-arvio reitin kestoksi kohti Sulzenauhüttea oli kolme tuntia. Reittimerkintä oli musta eli 'vaikea'. Matkalla oli tiedossa jyrkkiä ja kapeita paikkoja, mutta uskoimme selviävämme niistä.

Nürnberger Hütte näkyy jo aurinkoisemmassa säässä.
Pilvet ovat kaikonneet.

Nousimme 550 metriä ja saavutimme tämän päivän korkeimman kohdan Niederln 2630m. Sinne noustessa sai käyttää nelivetoa, mutta varsin turvalliselta meno kuitenkin tuntui. Korkeimmalta kohdalta näki hienosti kahteen laaksoon.

Niederlin 2630m kohdalta itään

Ja sitten länteen. Grünaun jäätikköjärvi on Stubain Alppien suurin
vuoristojärvi. Jäätikkö on vielä 15 vuotta sitten ulottunut järveen asti.
Tänä kesänä jäätikkö ei liene sulanut, sillä olemme kokeneet
Tirolin kylmimmän kesän 30 vuoteen.

Laskeutuminen alkaa. K katsoo tarkkaan monon sijat.
Siedätyshoitoa korkeanpaikankammoiselle.

Älä huolehdi, äiti. Hyvin täällä selvitään!

Eihän tuo nyt niin pahalta näin alhaalta katsottuna vaikuta.

Alastulo alkoi jyrkällä vaijeriosuudella, joka vaikutti ylhäältä päin katsottuna pahemmalta kuin itse asiassa olikaan. Tulimme jyrkän osuuden alas tyylikkäästi ja loppumatka kohti Sulzenauhüttea olikin kuin tasamaata, vaikka laskeutumismetrejä siinäkin tuli 650m. Opaste arvioi kulkuajaksi kolme tuntia, mutta selvisimme reitistä parissa tunnissa vaikka maisemiakin tuli ihailtua muutama tovi auringon niin mukavasti lämmittäessä.

Tässä kuvassa ei ole käytetty keinotekoisia väriaineita.
Ei ollut talvisista olosuhteista tietoakaan tällä kertaa.

Saapuminen Sulzenauhüttelle auringonpaisteessa oli iloista tallustelua.
Reissua takana viitisen tuntia ja vielä pari tuntia jäljellä.

Hüttellä nautimme virvokkeet ja lähdimme kohti Sulzenaun laaksoa ja bussipysäkkiä. Tämän päivän kävelyt kestivät reilut kuusi tuntia. Tauot ja pilvien ihmettelyyn kulunut aika lasketaan siihen päälle.

Sulzenauhüttellä(2196m) oli rento meininki

Sulzenaualm alapuolella.
Tästä lähdettiin kohti bussipysäkkiä.